keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Tapetin irroitus


Lauantaina siipan ollessa töissä minä puuhailin kämpillä. Kävin ostamassa muutamia tykötarpeita ja aloitin tapettien irroituksen. Olin aivan tuhannen fiiliksissä, koska paperitapetti irtosi NIIIIIN helposti. Irroittelin tyytyväisenä olkkarin pitkän seinän tapetin muutamassa tunnissa ja olin aivan varma, että viikonlopun aikana saataisiin kaikki loputkin irti yhdessä tekemällä. Olin kovin väärässä.
Viime lauantain aikaansaannos. Tässä vaiheessa oli vielä ihan mukavaa.

Olin saanut irroitettua pitkän seinän tapetin kokonaan ja siirryin olkkarin ikkunaseinälle. Siitä alkoi alamäki. Tapetti ei meinannut millään lähteä ja alla olevaan levyyn alkoi syntyä enemmän ja enemmän damagea. Päättelin olevani päivän puuhasteluista vain väsynyt ja lähdin kotiin.

Ikkunaseinän kanssa menestys oli varsin vaihtelevaa

Sunnuntaina päästiin molemmat tapetteihin roikkumaan. Osa lähti pelkällä vedellä kostutettuna ja osa liisteröitynä. Loput eivät. Näillä näkymin osa tapetoiduista seinistä, kuten ensimmäisessä kuvasarjassa komeileva olohuoneen voittajaseinä, saadaan tasoitettua ja maalattua ihan asiallisesti. Toisessa olkkarin seinistä menevät levyt vaihtoon. Loput pienemmät seinäalat sain rapsutettua rystyset valkoisina likimain tapettivapaaksi.

Liisteri on in ja pop
Täytyy sanoa, että liisterillä (tai oikeammin sanottuna tapetin poistoaineella) homma helpottui osassa seiniä aikalailla. Liisteriä levitettiin telalla reipas kerros tapetin päälle, annettiin vaikuttaa puolisen tuntia ja tämän jälkeen vuodat irtosivat suht helposti. Suosittelen.

Näin komea tapetti revittiin kylmästi pois makkarista. Hyi meitä.

Vielä on pari pientä seinää tapetin poistoa odottamassa. Myönnettävä se on, että repiminen on todella terapeuttista hommaa ja erinomaista vastapainoa omalle työlle. Onneksi se on kuitenkin jo loppusuoralla.

Ei kommentteja: