perjantai 15. toukokuuta 2015

Tapetti olohuoneeseen

Olohuoneen seinät oli tarkoitus alunperin maalata kaikki mutta päädyttiin sittenkin siihen, että ikkunaseinälle isketään tapetti. Idea lähti kaikessa yksinkertaisuudesaan siitä, kun edellinen tapetti ei ottanut millään irrotakseen tältä päätyseinältä. Pienen kypsyttelyn jälkeen ajatus todettiin hyväksi ja siitä sitten miettimään sopivaa tapettia.

Tämä seinä tahtoo pukeutua paperiin

Selasin tapettimalleja illat läpeensä. Haussa oli jokin vanhaan puutaloon sopiva tapetti, joka ei kuitenkaan ole liian vanhahtava. Cole and Sonin Secret garden -tapetti vei jalat alta heti alkuun, eikä yhtä kovaa wow efektiä saanut mikään muu tapettimalli aikaan. Aivan superhieno kuosi, sopivat värit ja hauskoja pikku yksityiskohtia.

Kuva: Cole & Son
En kuitenkaan ostanut tätä tapettia. Cole and Son valmistaa kuitutapetteja, jotka mitä luultavammin hengittelevät ihan ookoo. Mutta koska kyseessä on ulkoseinä, pitää olla satavarma, että hengittävyys on hyvä. Kuitutapeteista selvittelin tätä hengittävyysasiaa intternetin ihmeellisestä maailmasta ja bongasin paria eri koulukuntaa asian tiimoilta. Asiaan ei siis tullut varmuutta, joten siirryttiin suosiolla etsimään sopivaa perinteisistä paperitapeteista. Talon aikakauteen ja henkeen sopiva tapetti löytyi Pihlgren & Ritolan mallistosta.

Kuva: Tapettitehdas

Pihlgren & Ritola on kotimainen tapettitehdas, joka valmistaa tapettinsa käyttämällä yli 180 vuotta vanhaa painotekniikkaa kotimaiselle tapettipaperille. Tehdas valmistaa mm. Birger Kaipiaisen Kiurujen yö kuosia. Lukko kuosi on kovasti meidän molempien mieleen ja tuo varmasti kivasti eloa olkkariin. Tilaus pistettiin menemään samoin tein. Nyt sitten odotellaan tapetoimaan pääsyä. 

Ei kommentteja: