perjantai 20. marraskuuta 2015

Eteinen - Hall

Hissukseen liki jokainen nurkka meidän kodista on katsottu läpi. Tänään on vuorossa Eteinen ennen-jälkeen kuvina. Eteinen meillä on varsin hämärä paikka. Se oli jo ennen remppaa varsin pimeä ja on kyllä edelleenkin. Tilaa olisi voinut saada valoisammaksi tekemällä pääasiassa vaaleaa pintaa. Sitä en kuitenkaan halunnut.

Eteinen oli asunnossa ainoa paikka, jossa lattia laitettiin uusiksi. Lattiaa peitti aiemmin aivan ä-lyt-tö-män ruma vihreäharmaaruskea (oksennuksen inspiroima?) muovimatto, josta päätettiin luopua. Halusin kulutusta kestävän, vaalean lattian. Aluksi mietin korkkilattiaa mutta mistään ei löytynyt riittävän kivaa kuosia. Lopulta valinta osui laminaattiin ja sopiva lattia löytyi Bauhausin valikoimasta. Halusin kuosin, joka ei yritä jäljitellä mitään materiaalia. Valkoinen laattakuvio sopi täydellisesti ja käy hyvin yksiin kaakeliuunin kanssa.

Cole&Sonin tapetista olen paasannut blogissa aiemminkin esim täällä ja täällä. Joten siitä ei sen enempää. Seinällä on pysynyt edelleenkin.

Kalusteet ovat puolison myötä löytäneet tiensä meille. Vanhaa talonpoikaiskalustetta. Naulakko on Nomess Copenhagenin. Ihanan moderni ja yksinkertainen s-koukkunaulakko. Siinnä pidetään ns. kauniita takkeja. "rumat" takit asustavat IKEAn vaatekaapeissa. Seinällä komeileva sähkökaappi sai pintaansa Dc Fix -kalvon. Saman, kuin keittiön jääkaapissa. Aivan superhyvä materiaali pieneen tuunailuun.

Matto eteisestä vielä uupuu. Heitin vanhat feikkitaljat lattialle tuomaan vähän pehmeyttä oikeita mattoja odotellessa.

Mutta hei nyt! Kattokaas miten viimestä huutoa meidän eteinen oli ennen remonttia:

Vähän oli tapettia revennyt ja ai että noi palapeilit! Nam!

Tämä muovimatto oli mun ihan ultimate favourite

Tältä eteisessä näyttää tänä päivänä:



Rumat takit asustavat täällä

Annon rikkakihvelin hankin kesällä. Se on sen verta nätti, että kehtaa pitää esillä.






Eteisen uuni on kaunis katsottava mutta falskaa hieman.



Heppojen myynti-ilmoitusosio on vanhasta sanomalehdestä

Olen tosi tyytyväinen muutokseen. Vaikka eteinen onkin hämärä paikka, se ei mielestäni haittaa. Tunnelma on in ja pop. Varsinkin näin pimeään aikaan.

Mahtavaa viikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

Muusa/Muusan elokuu kirjoitti...

Tuo teidän eteinen on kyllä niin h i e n o ! Ja tuo tapetti on yksinkertaisesti vaan niin <3 Ja noin kaunis uuni eteisessä, en ehkä kestä! :D

mmuikku kirjoitti...

Kiitos Muusa ihanasta kommentista! <3

Tuulentuvan Saara kirjoitti...

Oi, tykkään! Onko tuo pieni musta laatikko ylhäällä muuten sähkökaappi?

mmuikku kirjoitti...

Kiitos! Sepä se hyvinkin on. Sehän on omalta väriltään ihan kirkuvan valkoinen. Vedettiin siihen samaa mattamustaa DcFixiä, mitä meidän jääkaapin ovissa on. Tuli heti silmää miellyttävä.