sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Joulu risukasassa

Työkaverini kertoi jokin aika sitten jouluperinteestä, jota hänen perheessä harrastetaan. Hänellä on ollut jo vuosia tapana käydä lastensa kanssa Stockan jouluosastolla ihmettelemässä. Joka syksy myös jokainen on valinnut itselleen kaikista ihanista koristeista yhden ja nämä harkiten valitut koristeet on sitten hankittu kotiin. Vuosien varrella kertyneillä koristeilla on tarinansa ja muistonsa ja niillä toki tehdään kotiin kaunis joulu. Tavallaan pieni asia, joka kuitenkin on aivan ihana perinne. Äidin ja lapsien yhteinen juttu, joka tehdään joka vuosi.

Häpeäkseni on pakko myöntää, että Stockan joulumaailma on itselle varsin uusi juttu. En ole ollut, enkä oikein taida vieläkään olla täysin tunnollinen jouluihminen, joten en ole myöskään tullut kierrelleeksi joulukoristeiden ihmemaassa. Tajusin kuitenkin ilokseni Itiksen Stockmannilla käydessäni, että joulukoristeet ovat löytäneet tiensä sinne. Ostin yhden joulpallon, johon ihastuin ikihyviksi. Aivan ihana mattamusta, kulmikas ja silti pyöreä pallo on kuin paperista taiteltu. Ripustin sen risu-asetelmani kuivaan oksaan roikkumaan. Lisäsin joukkoon myös kuivattamani hortensian. Tykkään kokonaisuudesta todella paljon.









Stockmannin joulukoristeista löytyi kyllä muutama muukin aivan ihana joulupallo ja -koriste, jotka saatan vielä hakea täydentämään muutaman joulupallon kokoelmaani. Katsotaan saanko tästä itsellenikin jatkuvan perinteen.

2 kommenttia:

Big Mama's Home kirjoitti...

Facebookissa sinun blogiisi ensimmäistä kertaa törmäsin ja eilen päätin sitten tutustua vähän tarkemmin. Tämän tutkimusmatkan perusteella, päätin alkaa ihan seuraamaan sinua. Ensinnäkin pidän hirmuisesti tällaisista blogeista, joissa homma aloitetaan remontista. Ihanaa lukea noita juttuja ja nähdä miten homma kehittyy alusta asti. Lisäksi yksi omista haaveista olisi myös kunnostaa 1900-luvun alun talo/asunto, nykyaikaiseksi mutta rakennusta ja sen ajan henkeä kunnioittaen. Oma tyylini on hieman erilainen, mutta teidänkin kodista löytyy paljon juttuja, jotka kolahtaa itsellekin. Esimerkiksi, mansikkajakkara ei ole mun juttu, mutta teidän kylpyhuoneen voisin kokonaisuudessaan varastaa. Ja keittiön samoin. :) Toivottavasti jatkat vielä pitkään, minä ainakin ryhdyn vakio lukijaksi ja kommentoijaksi.

mmuikku kirjoitti...

Tämä oli aivan ihana kommentti ja lämmitti mieltä kovasti! Ihan mahtavaa, että olet löytänyt tiesi blogiini ja päätit vieläpä jäädä lukijaksi, vaikkeivät tyylimme käykään yksyhteen. :) Täytyy tutustua ajan kanssa myös sinun blogiisi. Nopean vilkaisun perusteella se vaikuttaa todella kivalta. Kirjoitustyylisi on selkeä ja miellyttävä lueskella. Kiitos siis, että jätit kommenttisi. Aina on kiva löytää uusia hyviä blogeja luettavaksi. Ja tsemppiä loppuodotusajallesi.