keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Meet Money come -kissa

Kauneus on aina katsojan silmissä mutta eikös kaikissa kodeissa ole jotain kitchiä, rihkamaa tai muuta mautonta roinaa, jolla on kova tunnearvo? Itse kutsun joitain näistä esineistä nimellä: Niin ruma, että jo hieno. Mauttomia esineitä, joiden on silti oltava esillä ja kenties vielä mahdollisimman näkyvällä paikalla.

Yksi näistä esineistä meidän kotona on muovinen, kultainen, heiluttava kissa Kuala Lumpurista. Olen hankkinut kisun pitkältä reissulta matkamuistoksi joitain vuosia sitten. Paikallinen  ystäväni Malesiassa kutsui näitä kissoja Money Come Cat -nimellä. Siitä tämä koriste on nimensä saanut.

Näitähän myydään ympäri maailmaa (myös aika monssa kaupassa Suomessa) tuomaan onnea ja menestystä omistajalleen. Olin toki jo henkisesti valmistautunut lottovoittoon, kun pääsin kissan kanssa kotiin. Vein välillä lottokupongin kissan alle odottamaan (siis ihan oikeasti) ja petyin raskaasti kerta toisensa jälkeen, kun voitto ei napsahtanutkaan kohdalle. Jossain vaiheessa luovutin ja kissakin lopetti heiluttamisen. Se on kuitenkin aina koristanut kotiani paraatipaikalla ja voi olla, että niin se tekeekin niin kauan kun ehjänä pysyy.








Ihana kisu. Eikös vain.

4 kommenttia:

Big Mama's Home kirjoitti...

Noissa kissoissa on ihan ehdottomasti oma viehätyksensä. Olen itse suunnitellut samanlaisen hankintaa, mutta haluan ostaa sen matkamuistoksi, mieluiten aasiasta. Se sopisi hienosti buddhieni joukkoon (Kerään buddhapatsaita.), joista osa menisi ehdottomasti juuri tuohon "niin ruma, että on kaunis"-kategoriaan. :D

Big Mama's Home kirjoitti...

Meitin blogissa olisi sinulle yksi pikku haaste, jos kiinnostaa. http://bigmamashome.blogspot.fi/2015/11/liebster-award.html

mmuikku kirjoitti...

Sopisi kyllä varmasti tosi hyvin buddhien joukkoon. :) Ovatko patsaasi myös matkoilta tuotuja? Se kyllä tekee esineestä vielä hieman erityisemmän, kun siihen liittyy kivoja muistoja.

mmuikku kirjoitti...

Kiitos haasteesta! Lähtee ehdottomasti toteutukseen.